Ohjelmointiosaaminen

Ohjelmoinnillinen ajattelu

Tavoitteet: Opetellaan luokittelemaan ja vertailemaan asioita erilaisten ehtojen perusteella. Opetellaan tunnistamaan ja kuvaamaan arjen ongelmia. Opetellaan leikillisten ohjelmointiharjoitusten avulla antamaan yksinkertaisia komentoja ja toimintaohjeita.

Hyvä osaaminen

  • Oppilas osaa järjestää, vertailla ja esittää informaatiota käyttäen apunaan teknologiaan liittyviä käsitteitä ja symboleja.
  • Oppilas osaa hahmottaa yhteyksiä eri kokonaisuuksien välillä.
  • Oppilas osaa löytää ja kuvata asioiden välisiä syy-seuraussuhteita.

Toteutukseen

  1. Luokittelua esimerkiksi värien, muotojen, makujen tai koon perusteella.
    Esimerkiksi lajitellaan eri maiden lippuja, missä lipuissa on punaista JA valkoista, missä lipuissa on punaista TAI valkoista, missä lipuissa EI ole punaista jne.
  2. Ohjaa ihmisrobottia ja järjestykseen MARS
  3. ”Arkirobotit” -tehtävä
  4. Sokkeloalgoritmit
  5. Ohjelmointiaiheisia pelejä ja sovelluksia
  6. Lähestytään asiaa oppilaan oman arjen näkökulmasta.
    Millaisia käytännön haasteita arjesta löytyy (esim. koulumatkat, aikataulut, ajanhallinta, liikenne, ruoanvalmistus) ja miten teknologia voisi niissä auttaa?
    Millaisia käytännön haasteita liittyy koulunkäyntiin (esim. koulumatkat, läksyt)?
  7. Keskustelutehtävä oppilaiden kanssa: missä kaikkialla on ohjelmointia heidän kokemusmaailmassaan (esim. jätteenlajittelurobotti tai tölkkien/pullojen palautusautomaatin toiminta)?

Sovellusten ja laitteiden avulla toteutettavat

  • Bee-Bot-roboteilla ohjelmointia
  • Bee-Bot-tablettisovelluksella ohjelmointia
  • Scratch Junior –ohjelmointia (Android- tai iPad–tabletilla)
  • Osmo Coding (vaatii iPadin)
  • Sphero Indi